Synsam Päijännepurjehdus-info
Pohjoismaiden suurin sisävesiregatta
Päijännepurjehdus on pohjoismaiden suurin sisävesiregatta ja se on purjehdittu vuodesta 1973 joka vuosi. Ensimmäisenä vuotena se kilpailtiin etelästä pohjoiseen, mutta seuraavana vuotena oli päätetty, että kilpaillaan toisin päin eli pohjoisesta etelään. Näin on sitten vuorovuosin jatkettu ja se on yksi Päijännepurjehduksen ominaisuuksia kuten sekin, että startti on toisella paikkakunnalla kuin maali.
Etelän tukikohtia ovat olleet Vääksy, Pulkkilanharju ja Padasjoki, pohjoisessa Väinölä (Äijälänjoen suulla), Juurikkasaari ja nyt Korpilahti.
Niin kilpa- kuin retkipurjehtijakin
Synsam Päijännepurjehdus on kiehtonut koko historiansa aikana sekä kiihkeitä, tulisieluisia kilpapurjehtijoita että rennommin ottavia retkipurjehtijoita. Suomen ydinkesän viikonloppu onkin tarjonnut kilpailijoille kaikkea: uuvuttavat tyynet, hiljaiset ja paikalliset tuulet sekä kunnon kesämyrskyt on koettu armottomassa auringossa tai virkistävissä sadekuuroissa.
Yö Päijänteellä on kokemisen arvoinen, oli se sitten kirkas tai usvaisen pimeä. Päijänne on selkeä vesistö, mutta tarkkana saa sielläkin olla, kun aisteja hämää pohjoinen hämärä.
Synsam Päijännepurjehdus lukuina
Synsam Päijännepurjehdus oli heti alussa suosittu, mutta osallistujia oli huipussaan 260 venettä 1980-luvun puolivälissä. Nykyvuosina osallistuvia venekuntia on noin 150 ja purjehtijoita on noin 700. Nykyiset purjeveneet ovat isompia ja vaativat enemmän miehistöä, joten purjehtijoiden määrä ei ole pudonnut suuren suosion päivistä paljoakaan.
Järjestäjiä on kilpailuviikonlopun aikana liikkeellä noin 100. Osa maissa toimisto- ja logistiikkatehtävissä, osa vesillä saatto- ja turvaveneinä, väliaikapisteissä sekä lähtö- ja maalilinjoilla. Onpa osa viemässä kilpailuorganisaation varusteita ja tavaroita lähtöpaikkakunnalta maalipaikkakunnalle.
Katselijoita Synsam Päijännepurjehdus kerää joka vuosi runsaasti. Soutuvene tai iso sisävesilaiva tuo katselijat reitin varrelle ja kapeimmissa vesistökohdissa kuten Rutaniemessä, Kärkisissä, Kuminassa, Judinsalossa, Rapalassa ja Ykskoivussa yleisö on rannoilla eväspaketteineen ja kiikareineen.