Tulevana viikonloppuna 22.–24.7.2011 perinteinen Synsam Päijännepurjehdus purjehditaan 39. kerran. Historiansa aikana Päijännepurjehduksen lähtö- ja maalisatamat ovat muuttuneet, kuten tänäkin vuonna, kun pohjoisen maalisatamaksi tuli Korpilahti. Vielä viikko ennen kilpailua myös reittiä muutettiin.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan reitin piti kulkea Kärkisten salmessa sekä pohjoiseen että etelään. Väylän kapeudesta ja karikkoisuudesta johtuen reittiä muutettiin niin, että se tekee etelämpänä Tehinselällä lenkin ja Korpilahdelle saavutaan sujuvasti ilman kohtaavaa liikennettä.
”Reitti on aiheuttanut sekä positiivista että negatiivista palautetta. Negatiivisen palautteen suurimpana perusteluna on ollut merkitsemättömän reitin riskit. Kilpailun järjestäjän ensimmäisenä periaatteena on turvallinen kilpailu, emmekä halua vaarantaa veneitä, veneiden miehistöistä puhumattakaan”, kilpailunjohtaja Olli Ahonen kommentoi.
Synsam Päijännepurjehdukseen oli määräaikaan eli maanantaihin 18.7. mennessä ilmoittautunut 117 venettä. Jälki-ilmoittautuneet mukaan lukien järjestäjät odottavat venemäärän nousevan noin 150:een. Lisäksi samana viikonloppuna omaa kilpailuaan PäijänneRaidia Etelä-Päijänteellä käyvät F-18 katamaraanit, jotka eivät ole luvussa mukana.
Synsam Päijännepurjehdus, aikataulu
Perjantai, 22.7.
11.55 PrePäitsi -ratakilpailu Padasjoen selällä, lähdöt kestävät noin klo 17 saakka
Lauantai, 23.7.
Lähtö 1: klo 10.00 Retkiluokka, LYS 1
Lähtö 2: klo 10.30 LYS 2, Lightning, Finn Express 83
Lähtö 3: klo 11.00 H-vene, Express
Lähtö 4: klo 11.30 LYS 3
Lähtö 5: klo 12.00 LYS 4, Urheiluveneet, avoin luokka
Kaikki lähdöt aivan Padasjoen sataman edustalta
Palkintojen jako Korpilahdella ALUSTAVASTI sunnuntaina 24.7. noin klo 16.00.
Huomioittehan, että palkintojenjaon aikataulu voi muuttua paljonkin, mikäli veneet saapuvat maaliin jo yön aikana.
Mikäli median edustajat haluavat päästä seuraamaan Synsam PäijänneRaid -ratakilpailun lähtöjä perjantaina tai Synsam Päijännepurjehduksen lähtöä lauantaina, pyydämme teitä ilmoittautumaan Soili Hirvoselle, puh. 0400 837 583 viimeistään torstaina 21.7. klo 16 mennessä.
Synsam Päijännepurjehdus -tapahtuman järjestävät yhteistyössä Jyväskylän Veneseura ry sekä Lahden Purjehdusseura ry.
Lisätietoja
Synsam Päijännepurjehdus -toimikunnan puheenjohtaja Olli Ahonen, puh. 0400 544 860, olli.ahonen@paijannepurjehdus.fi
Tiedottajat
Nina Matilainen, puh. 050 5411 307, nina.matilainen@paijannepurjehdus.fi
Soili Hirvonen, puh. 0400 837 583, soili.hirvonen@malja.com